Psykoterapian ja psykologin vastaanoton ero

Psykoterapian ja psykologin vastaanoton ero on koulutuksessa ja tehtävässä. Psykologi on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jonka työtä ovat tutkimukset, arviot ja rajatut hoidolliset jaksot. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ammattinimike, ja psykoterapia on pidempi, tiettyyn suuntaukseen perustuva hoito.

Käytännössä moni joutuu valitsemaan näiden kahden väliltä ilman, että kukaan selittää eroa. Kummankin nimikkeen takana on oma koulutuksensa ja oma lupansa, ja juuri se ratkaisee, mikä palvelu on mistäkin saatavilla ja mitä Kela korvaa.

Psykologin pätevyys ja työ

Psykologin ammattinimike on suojattu laillistuksella. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä säätää 5 pykälässään, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa psykologin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Taustalla on ylempi korkeakoulututkinto psykologiassa.

Työn sisältö on laajempi kuin keskusteluhoito. Psykologi tekee psykologisia tutkimuksia ja arvioita, selvittää oppimisvaikeuksia ja neuropsykologisia pulmia, arvioi työkykyä ja kirjoittaa lausuntoja. Osa työstä on hoidollista: rajattuja jaksoja ahdistuksen, unettomuuden tai kuormituksen kanssa.

Psykologin vastaanotolle pääsee useimmiten ilman erillistä hakemusta. Terveysasema, työterveys, opiskeluterveydenhuolto, koulu ja neuvola ovat kaikki paikkoja, joissa psykologin palvelu on osa peruspalvelua. Tämä on yksi käytännön ero: reitti on lyhyempi ja alkaa yhdestä ajanvarauksesta.

Psykologin arvio tuottaa kirjallisen tuloksen. Se voi olla lausunto oppimisvaikeudesta, neuropsykologinen tutkimus tarkkaavuudesta tai muistista, työkykyarvio tai kuvaus oireiden vaikeusasteesta. Tuo asiakirja on usein se, jolla pääsee eteenpäin, koska sekä hoidon jatko että etuudet ratkaistaan kirjausten perusteella.

Psykoterapeutin pätevyys

Psykoterapeutti on nimikesuojattu ammattinimike, joka on lueteltu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 1 pykälässä. Koulutusvaatimuksista säädetään saman asetuksen 2 a ja 2 b pykälässä, ja koulutus on yliopistotasoinen sekä edellyttää soveltuvaa pohjakoulutusta ja työkokemusta.

Pohjakoulutus vaihtelee. Psykoterapeutti voi olla pohjaltaan psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja tai sosiaalialan ammattilainen, joka on suorittanut psykoterapeuttikoulutuksen. Sama henkilö voi siis olla sekä psykologi että psykoterapeutti, ja silloin nimikkeet kertovat kaksi eri asiaa samasta ihmisestä.

Nimikkeet voivat myös jakautua hoidon eri vaiheisiin. Julkisella puolella psykologi tekee arvion ja kirjaa suunnitelman, ja psykoterapeutti toteuttaa pitkän hoidon yksityisenä ammatinharjoittajana. Asiakkaalle tämä näkyy siinä, että hoito vaihtaa paikkaa ja maksajaa kesken matkan.

Suuntaus kuuluu psykoterapeutin koulutukseen. Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykodynaaminen psykoterapia, integratiivinen työtapa ja perheterapia ovat eri koulutuksia, ja terapeutti työskentelee sen mukaan, minkä hän on suorittanut. Psykologin nimike ei kerro suuntauksesta mitään.

Hoidon kesto ja mitoitus

Kesto erottaa palvelut selvemmin kuin nimike. Käypä hoito -suosituksen mukaan depression hoidossa lyhytmuotoinen kognitiivinen käyttäytymisterapia kestää 10–20 käyntikertaa kerran viikossa, interpersoonallinen psykoterapia 12–16 käyntikertaa ja psykodynaaminen lyhytpsykoterapia 16–25 käyntikertaa. Perusterveydenhuoltoon sovitetut lyhyet psykososiaaliset hoidot kestävät 6–8 käyntikertaa.

Tuon lyhyen jakson pituus mahtuu useimpiin julkisen terveydenhuollon ja työterveyden palveluihin. Pidempi psykoterapia on oma prosessinsa, jolla on oma rahoituksensa ja oma hakemuksensa.

Käytännön seuraus on selvä. Rajattuun pulmaan, kuten esiintymisjännitykseen tai univaikeuteen, kannattaa hakea apua sieltä, mistä sen saa nopeasti. Pitkään jatkuneeseen ja toistuvaan oireiluun sopii pidempi hoito, ja sen aloittaminen kestää viikkoja.

Odotusaika on osa mitoitusta, vaikka siitä puhutaan harvoin hoidon yhteydessä. Psykologin ensimmäinen aika järjestyy tavallisesti nopeammin kuin psykoterapian aloitus, koska terapiaan tarvitaan lääkärin arvio, hakemus ja vapaa terapeutti. Näistä viimeinen on usein hitain.

Kela ja kustannukset

Rahoitus on kolmas ero. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa voi saada 16–67-vuotias, jolla on todettu mielenterveyden häiriö ja joka on saanut siihen asianmukaista hoitoa vähintään kolmen kuukauden ajan. Korvaus yksilöpsykoterapiasta on 57,60 euroa käyntikerralta, ja korvattavia käyntejä on enintään 80 vuodessa ja yhteensä enintään 200 kolmen vuoden aikana.

Korvaus edellyttää Kelan hyväksymää terapeuttia. Yksityinen psykologin vastaanotto jää tämän tuen ulkopuolelle, joten sen käynnit maksetaan itse, sairausvakuutuskorvauksella tai työnantajan sopimuksen kautta. Julkisen terveydenhuollon ja työterveyden psykologikäynnit ovat asiakkaalle joko maksuttomia tai asiakasmaksun hintaisia.

Kolmen kuukauden hoitoehto on syy siihen, miksi järjestys kannattaa ajatella etukäteen. Se aika kuluu joka tapauksessa, ja se kuluu nopeammin, jos hoito on aloitettu jossakin. Kela-kuntoutuspsykoterapian ehdot kannattaa lukea läpi jo ensimmäisen käynnin jälkeen.

Valinta käytännössä

Valinta ratkeaa yleensä kysymyksen luonteesta. Psykologin vastaanotto sopii silloin, kun tarvitaan arvio, tutkimus tai lausunto, kun pulma on rajattu ja tuore, tai kun kyse on oppimisesta, keskittymisestä tai työkyvystä. Psykoterapia sopii silloin, kun oireilu on jatkunut kuukausia, palaa hoidon jälkeen tai liittyy siihen, miten suhtautuu muihin ihmisiin.

Lasten ja nuorten kohdalla järjestys on toinen. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon psykologi tai perheneuvolan psykologi tekee arvion ensin, ja huoltaja on mukana. Kelan kuntoutuspsykoterapia alkaa vasta 16 vuoden iästä, joten sitä nuoremmilla hoito järjestetään kokonaan julkisen palvelun sisällä.

Moni tarvitsee molempia peräkkäin. Ensin psykologin arvio, joka nimeää ongelman ja aloittaa hoidon, sitten kolmen kuukauden hoitojakso, ja vasta sen jälkeen hakemus pidempään terapiaan. Tämä on tavallisin polku suomalaisessa järjestelmässä, ja se kannattaa tietää ennen kuin ensimmäistä aikaa varaa.

Esimerkki selventää järjestystä. Kolmekymppinen hakeutuu työterveyteen jatkuvan väsymyksen takia. Psykologi tekee arvion, toteaa masennusoireet ja aloittaa kuuden käynnin jakson. Kolmen kuukauden kuluttua oireet ovat lieventyneet mutta eivät poistuneet, ja lääkäri kirjoittaa lausunnon pidempää terapiaa varten. Sama ihminen on tällöin käyttänyt molempia palveluja, ja kumpikin teki oman osansa.

Yksi asia kannattaa kysyä suoraan ajanvarauksessa. Pyydä kertomaan, montako käyntiä tähän palveluun sisältyy. Vastaus kertoo enemmän kuin nimike, koska se paljastaa, onko kyseessä arvio, lyhyt jakso vai pitkä hoito.

Ensimmäinen yhteydenotto

Aloita siitä palvelusta, joka on jo olemassa. Työssä käyvälle se on työterveys, opiskelijalle opiskeluterveydenhuolto ja muille oma terveysasema. Kerro yhteydenotossa kolme asiaa: milloin oireilu alkoi, mitä se estää arjessa juuri nyt ja mitä olet jo kokeillut.

Ota mukaan lista lääkkeistä ja aiemmista hoitojaksoista. Se nopeuttaa arviota ja vähentää sitä, että sama tausta kerrataan joka vastaanotolla alusta. Jos aiempi hoito on ollut toisessa organisaatiossa, mainitse se erikseen.

Jos vastaanotolla ehdotetaan lyhyttä jaksoa ja epäilet sen riittävyyttä, sano se ääneen samalla käynnillä. Hoidon jatkosta päätetään kirjausten perusteella, ja lyhyen jakson päättyminen ilman merkintää siitä, mikä jäi kesken, hidastaa seuraavaa askelta. Käytännön termit ja lyhenteet auttavat sanomaan asian sillä kielellä, jota vastaanotolla käytetään.