Taideterapia hoitomuotona Suomessa

Taideterapiassa kuvan tekeminen on väline, jonka avulla vaikeasti sanoitettava kokemus saadaan yhteiseen tarkasteluun terapeutin kanssa. Työ ei ole kuvataideopetusta eikä sen laatua arvioida taiteena. Piirros, maalaus tai savityö on se konkreettinen asia, jota katsotaan yhdessä, ja keskustelu käydään sen äärellä sen sijaan että asiakkaan pitäisi löytää sanat suoraan muistolle tai tunteelle.

Menetelmä on käytössä sekä osana muuta hoitoa että itsenäisenä terapiamuotona. Ero on tärkeä ymmärtää heti, koska se ratkaisee, kuka työn tekee, kuka sen maksaa ja mitä siltä voi odottaa.

Istunnon kulku

Tavallinen istunto jakautuu kolmeen osaan. Ensin sovitaan aihe tai lähtökohta, joka voi olla vapaa tai terapeutin ehdottama. Sitten työskennellään materiaalilla, useimmiten 20 minuutista tuntiin. Lopuksi valmista työtä katsotaan yhdessä.

Katsomisvaihe on se, jossa terapia tapahtuu. Terapeutti ei tulkitse kuvaa asiakkaan puolesta eikä kerro, mitä väri tarkoittaa. Hän kysyy, mitä asiakas itse näkee, mikä kohta tuntuu tärkeältä ja mitä kuvassa jäi tekemättä. Symboliikan lukeminen ulkoapäin on menetelmän tunnetuin väärinkäsitys.

Materiaali valitaan tarkoituksella. Vesiväri leviää ja on vaikeasti hallittavissa, savi vaatii käsiä ja voimaa, lyijykynä sallii pyyhkimisen. Terapeutti voi tarjota nimenomaan sitä materiaalia, joka koettelee asiakkaan tapaa hallita tilanteita, tai päinvastoin sitä, joka tuo turvaa.

Ryhmämuotoisessa työskentelyssä katsomisvaihe laajenee. Muut näkevät työn ja kertovat, mitä siitä ajattelevat, ja kokemus siitä että oma sisäinen tila tulee näkyväksi toisille on usein voimakkaampi kuin itse tekeminen.

Ammattinimikkeen sääntely

Tässä on kohta, joka kannattaa tietää ennen ajanvarausta. Psykoterapeutti on Suomessa nimikesuojattu ammattinimike, taideterapeutti ei ole. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä luettelee nimikesuojatut ammattinimikkeet, ja luettelossa ovat apuvälineteknikko, jalkaterapeutti, koulutettu hieroja, kiropraktikko, naprapaatti, osteopaatti, lähihoitaja, psykoterapeutti, sairaalafyysikko, sairaalageneetikko, sairaalakemisti, sairaalamikrobiologi ja sairaalasolubiologi. Taideterapeuttia siellä ei ole.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että taideterapeutin nimikettä voi käyttää kuka tahansa. Koulutuksen pituus ja sisältö vaihtelevat muutaman viikonlopun kursseista useamman vuoden koulutusohjelmiin, eikä nimike kerro kummasta on kyse.

Nimikesuojaus ei myöskään ole yksinoikeus tehtävään. Lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä 2 pykälän mukaan nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammatissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Saman lain 24 a pykälän mukaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto pitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä, johon merkitään muun muassa ammatinharjoittamisoikeus ja oikeus käyttää ammattinimikettä.

Rekisteri on siis se paikka, josta pätevyys tarkistetaan. Jos taideterapiaa antava henkilö on samalla laillistettu tai nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö, tieto löytyy sieltä. Jos ei löydy, kyse ei ole terveydenhuollon ammattihenkilön antamasta hoidosta, mikä ei tee työstä hyödytöntä mutta muuttaa sen aseman ja valvonnan.

Paikka hoitojärjestelmässä

Luovat menetelmät ovat osa suomalaista hoitosuositusta. Skitsofrenian Käypä hoito -suosituksessa luovat terapiat muodostavat oman hoitomuotojen osionsa muiden psykososiaalisten hoitojen rinnalla. Suositus julkaistiin 13.2.2024.

Taideterapiaa käytetään yleensä muun hoidon rinnalla, ei sen sijaan. Psykoosisairauksien kuntoutuksessa, muistisairaiden hoivassa, lastenpsykiatriassa ja päihdekuntoutuksessa se on tavallinen osa viikko-ohjelmaa, ja siellä sen tehtävä on usein toiminnallinen: pitää yllä osallistumista, sanallistamista ja kontaktia silloin, kun keskusteluun perustuva työskentely ei onnistu.

Ryhmämuotoinen taideterapia on laitos- ja kuntoutusympäristöissä yleisempi kuin yksilötyö, koska se sitoo vähemmän henkilöstöä ja tuottaa samalla vertaiskontaktia. Ryhmä asettaa myös rajat: mitä ryhmässä näytetään ja mitä ei, on itsessään harjoitusta siitä, kuinka paljon itsestään kertoo muille.

Aikuisten avohoidossa asetelma on toinen. Silloin taideterapia on yleensä oma sopimuksensa yksityisen palveluntuottajan kanssa ja asiakkaan itse maksama.

Kela ja maksajan kysymys

Kelan kuntoutuspsykoterapiaa antavan terapeutin täytyy olla Kelan hyväksymä, ja hakijalla on oltava todettu mielenterveyden häiriö, johon hän on saanut asianmukaista hoitoa vähintään kolmen kuukauden ajan. Tukea myönnetään enintään 80 käyntikertaa vuodessa ja enintään 200 käyntikertaa kolmen vuoden aikana.

Taideterapia korvataan tätä kautta vain, jos sen antaja täyttää nämä ehdot, eli on Kelan hyväksymä psykoterapeutti, joka käyttää työssään taidelähtöisiä menetelmiä. Pelkkä taideterapeutin koulutus ei riitä. Kelan kuntoutuspsykoterapian ehdot kannattaa tarkistaa ennen kuin sitoutuu pitkään jaksoon, jos tarkoitus on hakea korvausta.

Jos taideterapia on osa julkisen puolen hoitoa tai kuntoutusta, se sisältyy hoitoon eikä sitä laskuteta erikseen. Kolmas reitti kulkee järjestöjen ja seurakuntien ryhmien kautta, jotka ovat usein maksuttomia ja avoimia ilman lähetettä.

Omatoiminen piirtäminen ja terapian ero

Piirtäminen, maalaaminen ja käsillä tekeminen rauhoittavat monia ilman mitään hoitosuhdetta, ja niiden tekemiseen ei tarvita lupaa keneltäkään. Kynän ottaminen käteen viisi minuuttia illassa on hyvä tapa, ja moni huomaa nukkuvansa sen jälkeen paremmin.

Terapiaksi se ei kuitenkaan muutu ilman toista ihmistä. Ero on siinä, että terapiassa työn äärellä on ammattilainen, joka huomaa mihin työskentely johtaa, pysäyttää sen tarvittaessa ja kantaa vastuun siitä, ettei istunto avaa enempää kuin sinä päivänä pystyy sulkemaan. Traumamuistojen kanssa tämä ei ole muodollisuus. Kuvallinen työskentely voi tuoda muiston esiin nopeammin kuin puhe, ja yksin tehtynä se jättää ihmisen sen kanssa kahden.

Värityskirjat ja niin sanotut terapiakortit ovat oma lajinsa. Ne rauhoittavat ja siirtävät huomion, mikä on hyödyllistä ahdistuksen hetkellä, mutta ne eivät käsittele mitään. Ne kannattaa nähdä lepona, ei hoitona.

Kenelle menetelmä sopii

Taideterapia on hyödyllisimmillään tilanteissa, joissa puhuminen ei kanna. Pienet lapset eivät vielä sanoita tunteitaan, ja leikin ja piirtämisen kautta työskentely on heille luontevaa. Traumaattisissa kokemuksissa muisto voi olla kuvan ja kehon muodossa ilman kertomusta. Muistisairauksissa ja afasiassa sanat ovat kadonneet, mutta tekeminen ja yhdessäolo eivät.

Menetelmä ei edellytä taidollista taustaa, ja tekemisen laadulla ei ole merkitystä. Käytännössä juuri tämä on se este, joka pitää monet poissa: ajatus siitä, että pitäisi osata piirtää. Terapeutin ensimmäisiä tehtäviä on purkaa se.

Kaikille se ei sovi. Osa kokee kuvallisen työskentelyn kiusalliseksi tai lapselliseksi, ja pakotettuna se tuottaa vastarintaa, joka vie huomion itse asiasta. Silloin sanallinen terapia tai musiikkiterapia on parempi lähtökohta.

Terapeutin valinta

Ensimmäisessä yhteydenotossa kannattaa kysyä kolme asiaa: mikä on terapeutin pohjakoulutus ja onko hän terveydenhuollon ammattihenkilö, kuinka pitkä hänen taideterapiakoulutuksensa oli ja kuka sen järjesti, ja onko hänellä työnohjaus.

Työnohjaus on näistä aliarvostetuin. Se tarkoittaa, että terapeutti käy omaa työtään läpi kokeneemman ammattilaisen kanssa säännöllisesti, ja se on se rakenne, joka pitää työskentelyn turvallisena silloin kun asiakkaan asiat ovat raskaita.

Sovi ensimmäiseksi yksi arviokäynti eikä pitkää jaksoa. Katso käynnin jälkeen, mitä työn äärellä tapahtui ja tuntuiko keskustelu sinun eikä terapeutin tulkinnalta. Se yksi tunti kertoo menetelmän sopivuudesta enemmän kuin mikään esite.